28.6.2023 Jäit tuuleksi taivaanrantaan,Valoisan virran rantaan,Kun suruihin suurin vaivuin,Sinä enkeleitä näit... SALLI 15.1.2017-28.6.2023

Tämäkin päivä tuli aivan liian varhain ja järkyttäen sekä yllättäen meidät kaikki. Olit hieman apaattinen ja vetäytynyt omiin oloihisi, mutta silti pidit kuria ja järjestyksen muulle laumalle. Kesäkuun puolenvälin jälkeen tilanne muuttui huolestuttavaksi aloit voida huonosti, oksentelit, ripuloit, et syönyt ruokaa, laihduit nopeasti. Suolistoosi oli tullut suolentuppeuma ja koko suolisto oli lamaantunut ja mennyt osittain kuolioon. Kaikkien mahdollisten tutkimusten, sairaalahoidon päätteeksi jouduimme kuitenkin tekemään ikävän viimeisen päätöksen sinun parhaaksi. Hyvää matkaa Salli, vie Iirikselle terveisiä! 

12.11.2022 Kerttu jäi meille kotiin...

15.9.2022 Sallin ja Mainion pennut syntyivät

Pentuja syntyi kuusi urosta ja yksi narttu. Valitettavasti yksi elinkelvoton urospentu autettiin eläinlääkärin toimesta tähdeksi taivaalle. Onneksi kuitenkin kaikki jäljellä olevat viisi urosta ja yksi narttu ovat virkeitä ja elinvoimaisia sekä Salli voi hyvin.


24.12.2021 Hiljaisten hankien sinistä taikaa, joulu on ihmeiden iloista aikaa.Hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa! 


Koiramessut 18.-19.12.2021 Helsingin Messukeskus


4.12.2021 Helmi ja Weera 1v.


27.11.2021 SIRL Club Show 

Siskokset Helmi ja Weera. Päivän paras pari!!! Mukana parikilpailussa yhteensä 19 paria. Omissa luokissaan tytöt sijoittuivat seuraavasti: Weera juniori narttu 3. Helmi noviisi narttu 1. Tuomarina näyttelyssä Larisa Blaghevicha, kennel Dwarfs'Valley, Latvia.


11.11.2021 Mä annan sut pois, mä päästän sut pois, vaikka sattuu... IIRIS 27.2016-11.11.2021

Tämä päivä tuli aivan liian varhain ja järkyttäen sekä yllättäen meidät kaikki. Olit virkeä, pirteä, hyväkuntoinen ja reipas, kun sattumalta itse huomasimme kotona ensiksi sydämen epärytmisyyden. Kolme päivää tämän jälkeen sinulla todettiin vakava akuutti sydänpussin tulehdus, josta oli seurannut akuutti sydämmen vajaatoiminta. Sydämesi oli vuotanut jo paljon verta sisäänsä, ja mitään ei ollut enää tehtävissä vaikka kaikkemme yritimme. Ja lopulta jouduimme tekemään sinun parhaaksi tämän raskasta raskaammankin päätöksen.


Kesämuistoja 2020

Vaikka kesä 2020 jää meidän ihmisten mieliin poikkeuksellisena COVID-19 epidemian vuoksi, niin onneksi nelijalkaiset ystävämme eivät tästä huolta ja murhetta kanna. Kesän aikana olemme nauttineet kesästä täysin sieluin ja olemme reissanneet ympäri suomea sekä saaneet paljon uusia upeita kokemuksia.


Salli on palannut mammalomalta kotiin


Salli ja pennut 5+4

SYNT. 29.7.2020 DOSCARTHA KENNELIIN MÄNTSÄLÄÄN

Isä: Lorian Lovelace Von Der Eichenkoppel (Miro) 

Emä: FI CH HeJW-17 Doscartha I Steal Your Heart (Salli)